Tällä viikolla olen ollut normaalia stressaantuneempi,  joten olen pitänyt lenkkini yksinkertaisina hyvän mielen lönköttelyinä, jotka olen käyttänyt ajatusten selvittelyyn tietokoneella istumisen jälkeen. En ole halunnut ottaa juoksemisesta ylimääräistä stressiä, joten nopeammat tai suunnitelmallisemmat treenit ovat oikeastaan jääneet kokonaan tekemättä.

Tänään kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että nyt kokeilen reippaampaaa lenkkiä. Ensin kahden kilometrin lämmittely ja sitten kymmenen kilometriä reippaasti. Tai ehkä vain kahdeksan. Tai sittenkin kuusi, ensi viikolla on kuitenkin HCR… Aloin ärsyttää tekosyillä itseänikin, joten päätin että kymmenen reipasta kilometriä eikä yhtään vähempää. Ja sain kuin sainkin ne juostua, vaikkei se aina mukavaa ollutkaan. Keskivauhti reippailla kilometreillä oli viisi minuuttia per kilometri, johon olin ihan tyytyväinen. Siitä en tiedä kuinka paljon tälläinen lenkki haittaa tai hyödyttää alle viikon päästä olevaa puoli maratonia, mutta tähän päivään se sopi täydellisesti.

Olen edelleen sitä mieltä että rento hölkkäily toimii stressin keskellä loistavasti, mutta reippaillakin lenkeillä on kiistatta hyvät puolensa. Kun 50 minuutin ajan keskittyy ainoastaan juoksuun ja tietyn vauhdin ylläpitämiseen, kulkee ajatus sen jälkeen huomattavasti paremmin kuin jos hölkkäilee tunnin ja pyörittelee koko ajan mielessään niitä ajatuksia, jotka stressin alunperin aiheuttivatkin.

Myönnän aiemmin ajatelleeni juoksutekniikan opettelun olevan melko turhaa. Kyllähän jokainen nyt osaa juosta, vaikkei tekniikka välttämättä olisikaan oppikirjan mukainen. Sitä paitsi jokaisella on luonnostaan omanlaisensa tapa juosta, joten jos ei tavoitteena ole päästä maailman huipulle niin eikö se ole yhdentekevää vaikka juoksisikin vähän omalaatuisesti. Lisäksi, eikö juoksutekniikan opettelu ole kauhean vaivalloista?

Tällä viikolla Runner’s High:n maratonkoulun aiheena oli siis juoksutekniikka, ja ylläolevat uskomukseni todistettiin heti kättelyssä vääriksi. Juosta voi toki osata, vaikkei tekniikka olisikaan kunnossa, mutta omaa suoritusta voisi parantaa huomattavasti muuttamalla askelluksessa muutamia asioita. Ja nyt ei puhuta maailman huipuista vaan ihan tavallisista kuntojuoksijoista, jotka haluaisivat juosta hieman nopeammin. Tekniikan opettelu ei välttämättä ole edes vaivalloista, vaan sitä voi parantaa muutamalla helpolla harjoitteella. Omaa tekniikkaa ei kannata lähteä muuttamaan täydellisesti, mutta pienillä muutoksilla voi saada aikaan paljon. Sain jopa palautetta siitä, että nykyisellä tekniikallani on suoranainen ihme, että juoksen näinkin nopeasti. Eli miten sitä tekniikkaa sitten parannetaan?

Uusimmassa Juoksija-lehdessä Aki Nummela kirjoitti monen kuntoilijan kärsivän kanta-askalluksesta ja liian hitaasta askeltiheydestä. En tunnusta asiasta varsinaisesti kärsineeni, mutta niin vain nämä olivat suurimmat virheet minunkin tekniikassani. Ratkaisuksi ehdotettiin mäkivetoja jyrkkään mäkeen, polvennostojuoksua ja -kävelyä, askelfrekvenssin laskemista ja tietoista nopeuttamista sekä ihan vaan kanta-astumisen välttämistä. Välillä kannattaa myös koittaa juosta oikeasti nopeasti, vaikkei pikajuoksijaksi aikoisikaan.

Tästä ei kyllä ollut puhetta, mutta ehkä omaa juoksutekniikkaa voisi rentouttaa myös näin:

http://www.youtube.com/watch?v=V1k658QIFBE

Vaikka näyttääkin uhkaavasti siltä, että takatalvi on iskenyt, on kevät silti jo melkein täällä. Illat ovat jo valoisia, maassa näkyy sulia pätkiä asvalttia ja pääsiäissuklaat on aikaa sitten syöty. Juoksijassa kevät aiheuttaa tietenkin innostusta, sillä pitkän talven jälkeen on mahdollista taas päästä juoksemaan ilman että täytyy pukea päälle kahdeksan kerrosta erilaisia teknisiä juoksuvaatteita ja pelätä joka askeleella jäähän pyllähtämistä. Tietysti tässä vaiheessa täytyy olla varovainen ettei innostu lämpenevistä säistä ja sulasta maasta liikaa. Lopputuloksena voi pahimmassa tapauksessa olla flunssa ta rasitusvamma. Joten malttia!

Olen kuitenkin antanut itseni hieman innostua, sillä ensimmäisiin keväisiin juoksutapahtumiin on alle kuukausi. Vaikka keväällä aion juosta ainoastaan puolimaratonin, ja maraton on suunnitelmissa vasta myöhemmin kesällä, olen silti tällä hetkellä eniten innoissani pidemmistä lenkeistä. Viikonloppuna innostuin jopa tekemään pitkän lenkin ilta-aikaan, koska auringonvaloa vielä riitti. Yleensä illalla tehty pidempi lenkki olisi täyttää tuskaa, mutta nyt jalka nousi yllättävän reippaasti. Vauhtitreenit sen sijaan eivät juurikaan innosta. Ulkona en vielä uskalla kirmailla täyttä vauhtia, ja juoksumatolla ravaaminen kiinnostaa tällä hetkellä hyvin vähän. Uskon kuitenkin, että innostukseni myös vauhdikkaampiin lenkkeihin vielä palaa. Pääasia kuitenkin on että juoksu kulkee.

Pari viikkoa sitten osallistuin Runner’s High:n juoksijan tasotestaukseen, jonka tarkoituksena on siis muun muassa määrittää omat sykealueet sekä aerobiset ja anaerobiset kynnykset. Testi etenee niin, että sykemittarin kanssa juostaan juoksumatolla neljän minuutin pätkiä ja joka pätkän jälkeen on kahden minuutin palautus. Tämän palautuksen aikana sormenpäästä otetaan hieman verta laktaattimittausta varten. Juoksumaton vauhti kiihtyy jokaisella neljän minuutin juoksuosiolla, kunnes lopussa testattava on puuskuttava ihmisraunio eikä kykene juoksemaan enää askeltakaan. Näin siis ainakin oman kokemukseni mukaan.

Jännitin testiä jonkin verran etukäteen, sillä  ensinnäkin testi suoritettiin GoExpo-messuilla Runner’s High:n kojulla, joten kärsimysnäytelmääni tulisi todistamaan ainakin muutama ihminen. Toisekseen pelkkä ajatus maksimivauhdin juoksemisesta juoksumatolla kuulosti hieman pelottavalta. Mielessäni kävin läpi kaikkia niitä hauskoja kotivideoita, joissa ihminen paiskautuu juoksumatolta päin seinää ja menee ihmeelliselle mutkalle. Huolet olivat kuitenkin turhia, eikä juoksumatto tehnyt minusta hakkelusta. On tietysti totta, että juoksumatolla ei välttämättä pysty juoksemaan ihan maksiminopeutta, mutta itse en ainakaan olisi päässyt enää kovin paljon nopeampaa vaikkei olisikaan tarvinnut pelätä seinään paiskautumista.

Myös testituloksia jännitin etukäteen. Olenko treenannut oikein? Olenko kehittynyt tasaisesti jokaisella alueella? Onko peruskestävyyteni sittenkin niin heikko, että joudun vaihtamaan kaikenlaisen juolksun kevyeen kävelyyn? Tulokset olivat kuitenkin rohkaisevia. Sain tarkat tiedot sykealueista ja harjoitusvauhdeista, sekä tietoa siitä, miten eri ominaisuuksia kannattaa kehittää. Oli huojentavaa kuulla, ettei harjoitteluni ole ollut täysin retuperällä tähänkään asti, mutta sain myös vinkkejä siihen miten harjoittelua voisi entisestään muuttaa monipuolisemmaksi.

Testin tulosten perusteella pystyttiin myös arvioimaan kympin ja puolimaratonin tavoiteajat aika tarkalleen oikein. Tähän asti olin treenannut sykemittarin kanssa, mutta sykerajojen määrittäminen oli perustunut lähinnä arvauksille ja päivän fiilikselle. Testistä sain kuitenkin erittäin olennaista tietoa siitä, miten juuri minun kannattaa treenata. Nyt täytyy vaan alkaa toteuttaa saatuja vinkkejä ja treenaamaan laajasti eri sykkeillä.

Alkuviikosta harjoittelu tuntui erityisen tahmealta ja lenkille lähteminen ei innostanut. Lähdin silti, mutta hieman vastahakoisesti. Opiskelijana olen saanut jonkun verran vaikuttaa aikatauluihini, joten olen pystynyt juoksemaan lenkkini vaihtelevina aikoina. Tällä viikolla kiireitä oli kuitenkin sen verran, että olin usein kotona vasta illalla ja lenkille pääsin vasta pimeän tultua. Omaan motivaatiooni tämä vaikutti yllättävän paljon. Koko talven juoksin pimeässä, mutta nyt kun aurinkoa on jo näkynyt, tuntui pimeässä juokseminen äärimmäisen vaikealta.

Nyt viikonloppuna pääsin kuitenkin taas juoksemaan valoisaan aikaan ja kyllä kuulkaa juoksu kulki! Ei tullut tylsä edes pitkällä lenkillä. Tänään sunnuntaina lähdin juoksemaan vasta viideltä ja palasin kotiin puoli seitsämältä ja siellä oli yhä valoisaa! Hämmästyttävää miten paljon valoisuus vaikuttaa omaan innostukseen. Kesällä saatan juosta lenkkejä myöhäänkin illalla, mutta tähän aikaan vuodesta se ei vielä millään onnistu. Tällä hetkellä myös arvaamattomissa paikoissa piileskelevä jää saa minut inhoamaan pimeällä juoksemista.

Ensi viikko on taas melko kiireinen, mutta koitan tällä kertaa panostaa lenkkien aikatauluttamiseen. Treeneistä ei varmaan saa ihan parasta tehoa irti, mikäli ne tekee aina päivän päätteeksi väsyneenä. Aamuvarhaisella minua ei kuitenkaan lenkille saa, sen verran mukavuudenhaluinen olen. Viime viikolla ongelmana oli etenkin se, että tulin illalla nälkäisenä kotiin ja söin reilun päivällisen Ruuan jälkeen en tietysti voinut sitten hetkeen lähteä juoksemaan, joten pimeähän siellä ehti tulla. Se taktiikka ei selkeästikään ihan toiminut, joten ensi viikolla täytyy koittaa jotain muuta.

Rankan hölkkäviikon ja sunnuntain pitkiksen jälkeen jalkani tuntuvat monesti aikamoisen tönköiltä ja minun on valitettavasti todettava, että olen edelleen äärimmäisen laiska huoltamaan kroppaani ja venyttelemään, vaikka olen miljoona kertaa päättänyt, että nyt se venyttely tulee säännöllisenä mukaan kuntoiluohjelmaani.

Laiskuuteni tuolla sektorilla saattaa olla osasyynä siihen, että viime kesänä kärsin aika ajoin jalkavaivoista (juoksijanpolvi / ulkosyrjän kipu). Käytännössä tuo kipuilu oli hieman salakavalaa, sillä vamman ollessa lievimmillään saatoin juosta helposti 5-6km ilman mitään oireita ja sen jälkeen parin kilometrin päästä ei enää pystynytkään etenemään, vaan oli pakko vaihtaa kävelyksi. Pahimmillaan taas normaalistikin kävellessä jalkaa vihloi.

Tuon ongelman sain kuriin tuolloin urheiluhierojana työskentelevän kaverini avustuksella, joka on sekä aukonut paikkoja, venyttänyt ja antanut täsmäohjeita jalkavaivojeni nitistämiseksi. Toissa maanantaina oli taas Ilkalle aika ja pakko todeta, että “sain taas uudet jalat” hetkeksi ja kohta pitäisi taas varailla uutta aikaa. Varsinkin nyt, kun kovin treenikausi on alkamassa, niin tulee tarpeeseen.

Pakko käyttää tilaisuus hyväksi ja kehua Ilkkaa, jos joku hakee hyvää urheiluhierojaa pk-seudulta, niin kannattaa tsekata FB:stä http://www.facebook.com/misterfysio/info Meikäläiselle ollut suuri jeesi ja onpahan tuo miekkonen kerinnyt kerätä kokemusta mm. englannista, jossa FC burnley Championship liigajoukkueen ukkojen fyysiikkaa oli huoltamassa.

Sain vihdoin varmistuksen että työtilanne mahdollistaa HCR:ään osallistumisen, joten eilen oli tarkoitus maksaa ilmoittautumismaksu. Kävi niin onnekkaasti, että oman pankkini tililtä ei ollut mahdollista maksaa tuota osallistumista, joten maksun suorittaminen jäi aamulla kesken. Se osoittautui onnekkaaksi sattumaksi, sillä iltapäivästä sain Gatoradelta sähköpostia, että arpa-onni on suosinut minua ja Gatoraden FB-kilpailuun osallistumisen johdosta saan osallistua ilmaiseksi HCR:ään – mainio juttu ja 76€ säästö.

HCR ei ole minulle se kesän ykköstavoite, sillä kunto on varmasti parempi myöhemmin kesällä. Toki toivon hölkkääväni aavistuksen kovempaa kuin viime vuonna ja onhan tuo väenpaljoudessaan varsin mukava tapahtuma.

Harjoittelun kannalta tämä tarkoittaa sitä, että nyt on 6 viikkoa aikaa olla tehokas, ennen kevyempää viikkoa. Kilsat pyrin pitämään 40-50km/viikko tasolla ja sisältönä 2 rauhallista lenkkiä, yksi vauhdikas ja yksi pitkis. Siinä helpot ja hifistelemättömät eväät, joilla tuo rykäistään.

Eilen juostiin tämän talven viimeinen Aktia Cup ja pääsin vihdoin kokeilemaan siellä juoksemista. Olen useammankin kerran miettinyt kympin juoksemista Aktiassa, mutta aina olen keksinyt jonkun hyvän syyn jänistää. Tällä kertaa hyvää syytä ei ollut, ja koska tuo kymppi luki juoksuohjelmassakin niin pitihän sinne nyt mennä kokeilemaan. Vastusteluni ei liity itse tapahtumaan, vaan lähinnä juostavaan matkaan. Kympin juoksemisessa ei yksinkertaisesti ole mielestäni kovin montaa hyvää puolta. Siinä joutuu juoksemaan koko ajan melko kovaa, mutta suoritus kestää kuitenkin pitkään. Tämän vuoksi edellinen kymmenen kilometrin kisajuoksuni oli muutaman vuoden takaa, enkä silloinkaan ottanut juoksua kovin tosissaan.

Edellytykset ennätykseen olivat siis erittäin hyvät. Kaiken lisäksi aurinko paistoi ja ilma oli juoksemiseen mitä parhain. Paitsi jos oli varustautunut hieman kylmempään ilmaan ja pukenut päälleen ihan liikaa vaatetta. Tapahtumana Aktia Cup oli mielestäni oikein hyvin onnistunut ja kaikki toimi sujuvasti. Eikä se kympin juokseminen nyt ihan niin kamalaa ollut, ja maaliinkiin pääsin nopeammin kuin olin toivonut. Tavoitteena oli juosta ainakin alle 50 minuuttiin, ja reippaasti se alittui. Viimeisen kahden kilometrin ajan ehdin tosin käydä mielessäni läpi kaikki mahdolliset kirosanat ja miettiä miksi ikinä lähdin juoksemaan ja miten en enää ikinä juoksisi missään tapahtumassa metriäkään. Minuutti maaliin saapumisen jälkeen olin kuitenkin onnellisesti unohtanut tuollaiset ajatukset.

Kaiken kaikkiaan tapahtumasta jäi siis hyvä fiilis, vaikken edelleenkään rakasta kympin juoksemista. Ehkä kuitenkin uskaltaudun vielä joskus testaamaan uudestaan, jos vaikka tämä uusi ennätys paranisi.

Tänään juoksijan iltahämärä näytti tältä. Ei paha maisema, mutta valoisaa saisi silti olla vielä vähän pidempään.

Vaikka tykkään juoksemisesta, on lenkille lähteminen silti välillä vaikeaa. Lenkillä on kivaa ja lenkin jälkeen on hyvä fiilis, mutta onhan se nyt ikävää lähteä kylmään ja pimeään talvi-iltaan kun vaihtoehtona on juoda teetä kotisohvalla ja katsoa telkkaria. Siinä vaiheessa edes tulevat juoksutavoitteet eivät motivoi, koska juoksutapahtumat ovat edessä vasta kesällä ja nyt on pimeydestä päätellen keskitalvi.

Eilen juoksemaan lähtemistä edelsi todellinen tahtojen taistelu. Olin koko päivän ajatellut että menen illalla lenkille. Tulin kotiin puoli kuuden aikaan vakuuttuneena siitä, että kohta lähden reippailemaan. Ensin piti kuitenkin tehdä ruokaa. Sitten piti syödä. Sitten piti odottaa ettei vatsa ole enää niin täynnä. Ja sitten kello oli puoli kahdeksan ja tajusin että ohjelmassa olisi tänään 13 kilometrin lenkki. Siinä vaiheessa motivaatio oli tippunut jo miinuksen puolelle.

Olen saanut juoksemisen sen verran rutiiniksi, että kymmenen kilometrin lenkki on jo aika perusjuttu arkipäivänä. Mutta 13 kilometriä? Pimeässä? Vaikka on talvi? Kuka hirviö tämän treeniohjelman on tehnyt? Miksi pyysin ohjelmaan lisää kilometrejä? Kuka tästä on vastuussa? Loppujen lopuksi tajusin että taidan ihan itse olla vastuussa, joten viivyttelin vielä hetken kunnes luovutin ja puin juoksuvaatteet ja painuin ulos ovesta.

Lähtemisen jälkeen lenkki sujui hyvin, eikä 13 kilometriä lopulta tunnu sen kummallisemmalta kuin se kymppikään. Se merkittävä ero taitaa olla ainoastaan siinä, että se kuulostaa niin pitkältä matkalta. Mutta eiköhän siitäkin tule rutiinia. Kunhan tulee kevät ja on vähän valoisampaa.

Tänä viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa vietetään GoExpo-messuja ja olen käynyt nyt perjantaina ja lauantaina siellä pyörähtämässä. Tänään sain koittaa Runner’s High pisteellä myös juoksijan tasotestiä, ja kyllä se aika hapokkaalta tuntui. Siitä kuitenkin mahdollisesti lisää myöhemmin kun saan tarkempaa tietoa tuloksista.

GoExpo-messuilla on itse asiassa samaan aikaan useammatkin messut, joten nähtävää löytyy laidasta laitaan. Tänään kiertelin aluetta 8-vuotiaan sukulaispojan kanssa, ja katsottavaa riitti kanoottipoolosta jenkkifutikseen. Toki messuilla oli edustettuna myös keväisiä ja kesäisiä juoksutapahtumia, ja Runner’s High:n pisteellä pääsee ilmoittautumaan muun muassa Runner’s Twilightiin. Lisäksi ohjelmassa oli juoksutekniikkatestejä, arvontaa ja aika mukavia alennuksia. Pisteellä sai tänään maistella myös NorthForcen tuotteita, ja hyvältä maistuivat.

Messuille pääsee vielä huomenna, mikäli tarjoukset tai esimerkiksi juoksutekniikka-analyysi kiinnostavat. Itseäni kiinnostaa tällä hetkellä sohvalla makoilu, sen verran messupäivä vei voimia.